HUOM!!! 2015 ja vanhemmat artikkelit ovat arkistojen aarteista kaivettuja, joten linkkejä on rikki ja kuvia puuttuu.
Lopulliset pisteet
Vuoden 2015 MiniTonni mestari on Jouni Havinen, onnittelut . Toinen Ari-Pekka Sillanpää ja kolmas Jani Hotakainen. Vuoden aikana 35 kuljettajaa osallistui kilpailuihin ja mitä ilahduttavinta suuri osa lähes kaikkiin.
Pappasarjan (50+) mestaruus meni Matti Riekkolalle, Kim Mattsson toinen, Kai Kiiskilä kolmas ja Juha Lammela neljäs.
Kiitos jälleen kaikille hyvästä kisakaudesta, vuosikokouksessa tavataan ja muistellaan tapahtumia.
Ja graafisena kauden aikana sijoituksien muutokset ja jokaisen henkilökohtainen kehitys.
Virtasalmi 12.9 -13.9
Kauden viimeinen osakilpailu on edessä. Mestaruudesta taistelee kolme kovaa, jotka eivät periksi anna.
Kaikki moottorin kehittämiseen sallitut poletit on nyt käytetty, ja viimeistän nyt otetaan miehistä mittaa. Jopa lempäälässä ollaan innostuttu ja kolmeen mäntään on vaihdettu alempi männänrengas. Alajärven pojat ovat rälläkkään vaihtaneet uuden laikan ja pääkaupunkiseudulla on B&D raspiroopeen vaihdettu vähempi käytetty nauha. Turun suunnassa on romiksesta haettu uutta vastaavaa osaa ja valkeakoskella on venttiilit suoristettu. Joensuussa haettu pellinsuoristus apuja jokkiksesta.
Kilpailijoiden suuri määrä tällä kaudella on kasvattanut kisaluokan kokonais vuosibudgetin yli 77 miljoonaan, joka on uusi ennätys. Hallitus miettii kuumeisesti mitkä tallit otetaan mukaan ensi kaudeksi, tunkua on ja uudet tallipäälliköt lobbailivat Ahvenistolla hallitusta, tosin toissavuotista kun weppisivut jäänyt päivittämättä.
Autoja pitää löytyä lisää, tai sitten niitä pitää rakentaa. Taas on tulossa kartingin suunnasta nuorta haastajaa. Sarjan kustannusrakenne ja kova taso mahdollistaa hyvät kilpailut ja määrä takaa sen että jokaiselle löytyy kilpakaveri.
Toivotaan kaikille hyvää viikonloppua ja autot ehjänä kotiin. /kimi
Pistetilanne Ahveniston jälkeen
Ahveniston kilpailu on nyt takana. Noin 30 kilpailijaa saa radalla paljon mielenkiintoista aikaiseksi, varsinkin kun kärjessä ajaa useampi tasatahtia ja kärjen takana noin kymmenkunta ajaa sekunnin sisään samoja kierrosaikoja.
Viimeiseen viikonloppuun on kaikki sijat vielä auki.
Toisessa lähdössä Eskola soosasi itsensä Jounin takakonttiin ja virranjakajan kansi halki.
Hennalla keräyssäiliö putosi renkaan päälle ja piruettien saattelemana pihalle.
Uotilalla jotain jännää moottorissa ja Tarun mutka suoraksi.
Lauantaina kaikki punaiset syytyivät ja sammuivat kerralla ja isolla osalla lähtö jäi myöhäselle.
Sunnuntaina valot toimivat kaikkien yllätykseksi normaalisti, mutta vain kahdelle tuli merkintä vilpistä. Jahnille ja Huupposelle 10 sekunnin aikasakko palkinnoksi.
Kärki vaihtui useamman kerran, ja loppuksi Ari-Pekka otti voiton kotiin.
MiniTonni Cup Pisteet 2006
Pisteet laskettu virallisista tuloksista.
MiniTonni Cup Pisteet 2005
Pisteet laskettu virallisista tulostaulukoista (Seinäjoki ei ollut Cup-kilpailu).
MiniTonni Cup pisteet 2004
Pisteet virallisten tulostaulukoiden mukaan.
Minitonni pisteet 2003
Pisteet laskettu virallisista tulosluetteloista.
Minitonni pisteet 2002
Pisteet laskettuna virallisista tulostaulukoista.
Pisteet 2001
Vuoden 2001 pisteet koostettuna virallisista tuloslistoista.
Jurvan jälkeinen pistetilanne|
Lämmin ja hieno viikonloppu jälleen takana. Havinen nappasi voiton molemmista ja paluun omalla autolla tehnyt Eskola takaisin podiumille. Radalla paljon tapahtumia ja tiukkaa kisaa. Usealla pientä ongelmaa moottorereiden kanssa, mutta mitään suurempia räjähdyksiä ei koettu. Kisajärjestäjä näyttää hoitavan hommat mallikkaasti kisasta toiseen. Ilmoittautuneita oli 30, mutta valitettavasti pari joutui luovuttamaan aikaisessa vaiheessa.
Tavataan Ahvenistolla elokuun puolessa välissä.
Ja sama kuvana
Botnaring 4-5.7. 30 ilmoitautunutta
Minitonni kilpailijoita on ilmoittautunut 30 kpl. Edellisen kerran 30 kisaajan raja meni rikki vuonna 2001, Ahveniston kisassa oli 35 kilpailijaa. Muistin virkistämiseksi ensimmäisen kilpailun tulokset ohessa. Tämän viikonlopun kapinoissa mukana noista ajoista Eskola, Hilden, Jahn, Riekkola M. ja Juha Lammela. Iso hatun-nosto herroille.
Useampi auto on noista vielä viivalla, mutta uusissa käsissä.
Useampi kisaaja haluaisi vielä tulla mukaan mutta autoja ei oikein tahdo löytyä. Jos jollain on tiedossa myynnissä olevia autoja, niin niistä voisi lattaa viestiä Teemulle.
Minitonnareilla pyyhkii hyvin
Kauden ensimmäinen kilpailu ajetaan ensi viikonloppuna Kemoralla 30.5-31.5.
Ilmoittautuneita on 29, ja mahdollisesti vielä muutama jälki-ilmoittautunut, niin vuosikokouksen tavoite 30 on täyttynyt. Kilpailu osuu pahasti koulujen päättäjäisiin joka osaltaan verottaa joitakin osallistumisia.
Taas on tullut uusia kuljettajia joita on laskelmiemme mukaan kolme ja puoli. Tervetuloa joukkoon mukaan herrat Uotila, Välimäki,Taipale ja Torppa.
Autoja on hierottu talven aikana uuteen uskoon, ja keskustelujen mukaan varmoja cup voittajia on noin 45. Lähtöjä on ensimmäisenä viikonloppuna kolme. Perjantaina harjoitellaan, lauantaina on yksi ja sunnuntaina kaksi kilpailua.
Kilpailijoille pieni muistilista.
1. Liikenne vakuutus kilpa-autolle on pakollinen, joko siirtokilvet tai koko kausi esim pohjolasta tai tapiolasta. Yhteys Kimiin jos on epäselvää.
2. Leimat sammuttimiin, varikkosammutin sekä auto.
3. Katsastuskortti. Sehän säilyy parhaiten auton istuinpehmusteen alla jolloin se on aina mukana.
4. Neliön verran öljynimeytysmattoa ja alusta autolle.
5. Nippusiteitä ja jeesusteippiä mukaan
Kemoralla tavataan!
Maratontaulukko
Kesää odotellessa on hyvä vähän tarkkaila omaa historiaansa MiniTonnin ratin takana.
Ohessa taulukko, jossa vuodesta 2007 yhteenlaskettuna pisteet.
Tällä hetkellä minulla ei ole vanhempia taulukoita, mutta lisään heti kun joku niitä minulle toimittaa ja löydän.
Kuljettajat 2015
Kaudelle 2015 on tulossa aika paljon kuljettajia. Ohessa luettelo kauden 2015 kilpailunumeroineen, jos haluatte muutoksia tai toiselle varatun numeron itsellenne, niin
sopikaa keskenänne, ja ilmoittakaa Kimille. Muutama vielä mahdollisesti tulossa lisää. Yksi kuljettaja Lahdesta ja toinen Paimiosta. Koitetaan saada kaikki radalle ja muistakaa pyytää apua muilta jotta saadaan autot viivalle.
Kaikkiaan listassa on nyt 38 nimeä, ja kaikilla on oma auto alla
1 | Ari-Pekka Sillanpää |
2 | Jouni Havinen |
3 | Tomi Kiiskilä |
4 | Petri Armivesi |
5 (27) | Henna Behm |
6 | Jeremi Mattsson |
7 | Kimmo Tunkkari |
8 | Jani Hotakainen |
9 | Aleksi Klemola |
10 (28) | Niko Hirvonen |
11 | Teemu Hartus |
12 | Tero Kiiskilä |
13 | Markku Nurmi |
14 | Kari Hartus |
15 | Kim Mattsson |
16 | Tuomas Söder-Kultalahti |
17 | Topias Söder-Kultalahti |
18 | Esa Mäkynen |
19 | Kai Kiiskilä |
20 | Frank van Nunen |
21 | Juha Lammela |
22 | Janne Juhola |
23 | Janne Huupponen |
24 | Petri Hänninen |
25 | Jani Kaljunen |
26 | Juha Korpela |
29 | Toni Hohkala |
30 | Johan Hildén |
33 | Leevi Grönberg |
34 | Niko Luoma-aho |
45 | Lauri Riekkola |
37 | Matti Riekkola |
38 | Markus Jahn |
47 | Jari Lahti |
50 | Jyrki Rantanen |
55 | Jouni Eskola |
60 | Pekka Pohjanperä |
67 | Pekka Perkiö |
Alastaro 6-7.9
Kauden viimeinen kisa on nyt paketissa. Ilmoittautuneita 25. Todella hienoa!